keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Jigaamassa.

Juha soutaa yleensä ja minä ajan koneella.
Juhalla pieni hauentappi siimassa, ehkä puolitoistakiloinen.
Kuuttosunti on saanut nimensä siitä kun siellä on rakennettu joskus kuuttoja tai kuutteja. Kuitenkin pieniä purjealuksia.
Pikku haukia riittää.
Kaupungin hinaaja Saara tuli vastaan puikoissaan "Pikku-G".
Löydettiin kuuttosuntista tämä Jesse-vaappu siiman päästä kellumassa. Oli jäänyt joltakin pohjaa kiinni. Kokeiltiin ja kivikarin kohdalla nappasi ahven vetämällä.
Siihen ankkuroitiin ja ruvettiin jigaamaan. Kolmella perättäisellä heitolla sain ahvenen, jäätiin niille paikoille kalastamaan.
Ahvenia saatiin muovikassillinen, muutama hauki ja yksi säynävä. Ahvenet perattiin pakkaseen sillä pitää lähteä tänään laivalle duuniin. Jos sitten ensi lomalla savustaisi tai paistaisi.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Ilta vesillä.

Odotuket korkealla.
Eväänä kaksi peltisämpylää.
Jo otti peto onkeen, hyrrä huutaa ku hinaaja ja siimaan menee.
Hauen kita on julman näköinen.
Tais jäädä illan ainoaksi.

Levolla verstaalla.

Insinööri piirtää sukellusvenettä.
Talviteloilla.
Juhan Hilux.
Hiekkapuhallusta.
Jonka jälkeen maalausta.

torstai 15. syyskuuta 2011

Rannan ja kaislan välissä ui peto.

Vesillä pitää tuntea merimerkit ja noudattaa erityistä varovaisuutta.
Veneessä ei saa seisoskella ainakaan ilman että olisi pukeutunut pelastusliiveihin.
Miehet ja koneet on oltava hyvässä kunnossa.
Myöskin kalastusvälineet.
Pikku säätöä.
Ja pikku peto paattiin.
Saatiin hieman suurempaakin petoa.
Tämä oli alle viisikiloinen joten annetaan sen pitää päänsä.
Tässä on jo yli viisikiloinen.
Päät laudalla.
Kuusikiloinen.