lauantai 30. heinäkuuta 2011

Mustikoita poimimassa Langouran nokalla.

Langouran nokka Yyterissä on vanha saari joka on maatunut mantereeseen kiinni. Ehkäpä saman kokoinen kuin Uniluoto. Täällä on ollut runsaasti mustikoita aina. Lauantaiaamuna pyöräilin Päivin ja Sannin kanssa marjastamaan.
Vanha kelo oli samanlainen jo kuuskytluvulla. Kyljessä on vanhoja kirjoituksia ja ainakin yhdessä oli vuosi -56.
Joskus ennen kuin menin koulun muistan isän kanssa käyneeni helmipöllöä katsomassa täällä.
Lahonnut latva maassa.
Vitamiineja ja flavonoideja.
Komea männikkö.
Mustikkaa oli hyvin.
Taukopaikka ampumaradalla. Takana näkyy iso hakkuuaukea joka on pari-kolme kilometriä pitkä. Tänne pesiytyi Tähtikudospistiäinen ensimmäisenä Suomessa tuhoten männikköä joka hakattiin pois.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Pitkäsiima kalastaa.

Päivi toivottaa kalaonnea.
Erämiehillä on oltava maasturi alla, eli jeeppi. Tämä on vuodelta 1942 ja sisäänajettu.
Reposaaren silta ylitettiin navakassa vastatuulessa.
Pitkäsiima nousee syvältä, tuleeko mitään?
Tulihan sieltä, kuhaa, haukea ja ahvenia.

Kalassa.

Verkot nostettu, seuraavaksi soudetaan täkyverkolle.
Verkossa oli muutama iso ahven ja täkyverkossa hyvin salakkaa.
48 salakkaa ja kaksi pientä ahventa, siitä "reiviin" syötit.
Reivi mereen.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Porin yössä taas väriä.

Jazzkadun varrella joen rannassa tunnelma on kiihkeä.
Tanssia musiikkia ja terassit täynnä.
Promillet nousee ja meteli on melkoinen.
HMMMM.....
Raatihuoneen kellotornin ympärillä jengi pyörii, kohta on taas yhdet jazzit ohi.

Eurajoella konsertissa.

Kuuntelemassa musiikkia Eorjoella jäähallissa.
Saksalaiset soittivat hienosti.
Päivi ja tenavat.
Emmalla uusi lippis.
Myös tanssiesitystä.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Vanha Finnlinesin paatti.

Kallonkierros.
Pursiseuran venesatama jonka takana näkyy vanha rahtipaatti.
M/S Tolmi on Kreikkulipun alla. Entinen Finnwood, Gdanskissa rakennettu laiva. 29 000 DWT ja lastaa puutavaraa täältä.
Hidasta hommaa näyttää olevan.

Siikajuhlat Uniluodossa.

Poliisilaulajat esiintyi hienosti, Finlandia kuulosti hyvältä.
Lapset pääsi kaupunkijunan kyytiin ilmaiseksi ja Masakin ajoi sillä kolme kertaa.
Kalasopat tulee soppatykistä.
Väkeä tuli paikalle vanhoilla ajoneuvoilla jotka kiinnostivat myös poliiseja kun laulut oli laulettu.
Lounaalla.
Huikoo näin sunnuntaiaamuisin.
On aika poistua pikku hiljaa.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Lohta savustettiin pallogrillissä.

Kokelin savustaa uudella konstilla, Weber pallogrillillä. Hiillos johon upotin kaksi leppäklapia.
Kun klapit antoi tulta löin kannen kiinni, venttiilit oli kiinni jolloin grilli jäähtyi liikaa. Parempi aukaista kannen venttiilit ja pohjassa olevat kolme vain hieman raollaan.
Toiseen fileeseen päälle Aurajuustoa ja toiseen suolaa ja sitruunapippuria.
Päivi koekaniiniksi ja maistiaiset. Tulos oli onnistunut. Olen savustanut kalaa isoilla puupöntöillä, pienillä peltipöntöillä mutta tämä oli helppoa ja nopeaa. Teen toistekin.

Lilli ja Masa.

Masa tutkii sormea joka jäi muutama päivä takaperin oven väliin, Kynsi irtosi juuresta ja sormi oli hurjan näköinen. Jäitä ja puoli tuntia huutoa jonka jälkeen oli jo hiljaisempaa.
Lasten keräämiä kiviä, tilataidetta?

Koneessa kolinaa.

Putsasin männän ja viilasin rengasurasta sulaneen metallin. Eiköhän tällä vielä päristele.
Outo ääni kuului ja otin pytyn auki, alin öljyrengas oli jäänyt puristukseen yläpuolella männän kiinnileikkautumisen takia.
Nuorempi asentaja Masa opiskelee konehommia.
Pytty oli aikalailla sileä ja kuluminen oli kuiyenkin vähäistä vielä. Pelkkä hoonaus.
Noin kolmenkymmenen asteen kulmaan jälkeä. Pantiin saman tien kasaan ja kokeiltiin. Huomenna tarkoitus ajaa siikajuhliin.

Kaljaasi Ihana.

Luvialla rakennettu kaljaasi Ihana joka tehtiin talkoilla. Perinteisin menetelmin pääasiassa tehty alus on todella hienoa työtä.
Alus tuli vastaan merellä mutta valitettavasti koneella. Olisi ollut hienompaa nähdä täysissä purjeissa.
Vanhan ajan tunnelmaa pitäisi käydä joskus seilaamassa.